Kunnan taloutta ohjataan teoin
Ajankohtaista – Mielipiteet – torstaina 19. marraskuuta 2009 klo 21.53 – kirjoittanut Susanna Salokannel
Kunnan taloutta ohjataan teoin / Mäntsälän Uutiset 19.11.2009
Viimeisimmässä valtuuston kokouksessa päätettiin korottaa kunnan tuloveroprosenttia maltillisesti. Valtuustossa puhuttiin paljon aiheesta ja tehty päätös oli hyvin perusteltu. Ei varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi, että huoli kunnan velkaantumisesta ja kuntalaisten saamista palveluista on suuri.
Kuntalaisten kannalta toimivat ja laadukkaat palvelut ovat olennainen ja näkyvin osa kunnan toimintaa. Verot ovat suurin tulonlähde kunnassa ja siten merkittävin keino rahoittaa kaikille kuntalaisille tarkoitettuja palveluita.
Monissa puheenvuoroissa toivottiin rakenteellisten muutosten tuovan apua kuntatalouteen. Mitkä ovat ne rakenteelliset muutokset, jotka tuovat avun tämän laman aikana?
Valtuustolle on tuotu päätettäväksi kovin vähän konkreettisia esityksiä koskien palveluiden tehostamista, palveluverkon karsintaa tai muita rakenteelliseksi muutokseksi luonnehdittuja asioita. Ja kun niitä on tuotu, on päätöksiä ollut todella vaikea tehdä, esimerkkinä kouluverkko.
”Rakenteelliset muutokset” eivät tarkoita seinien purkamista, vaan Mäntsälässä esimerkiksi palveluiden keskittämistä isompiin yksiköihin, joissa osaaminen ja yhteistyö luovat kaivattua laatua ja euromääräistä säästöä. Kääntöpuolena etäisyydet palveluihin saattavat kasvaa.
Kunnallisen työn ulkoistaminen tarkoittaa aina myös kyseisen työn alistamista markkinavoimien vaatimuksille. Asia ei ole huono, jos työn tarjoaja kykenee tuottamaan laadukasta ja edullista palvelua. Kunnalla on tässäkin tärkeä rooli ostetun työn laaduntarkkailijana. Kauniiden puheiden lisäksi tarvitaan tekoja: yksityiskohtaisia esityksiä ja päätöksiä.
Rakenteelliset muutokset eivät tapahdu itsestään saati vahingossa, pelkät puheet eivät riitä.
Susanna Salokannel
Marika Puro
Vihreiden valtuustoryhmä
