VIHREÄ VERKKO

Todistin tänä aamuna metsuriajattelun ylivertaisuutta, ihan tässä kotitalon nurkilla Pukkilassa.

Naapuritalon vieressä kasvaa (tai siis kasvoi vielä tänä aamuna) valtava koivu, joka oli niin vanha valtava, että kunnassa jo monta vuotta sitten suunniteltiin sen kaatamista, ettei tulisi myrskyssä itse alas. Viime kesänä naapurimme kysyi, mitä hankkeelle kuuluu, ja hänelle ilmoitettiin, että tullaan se kaatamaan juu.

Eilen sitten ilmoittivat, että perjantaina tullaan. Mutta kas, kun talitinttiperhe oli jo ehtinyt kotiutua koivun rungon koloseen. “No, ei se mitään, katkaistaan se siitä yläpuolelta” oli vastaus, kun naapurimme kertoivat teknisen äijille näistä uusista pikkunaapureistaan.

(Lintujen pesintä on muuten sitten aina rauhoitettu, oli kyse niinkin pikkuisesta linnusta kuin talitintti)

Heräsin seitsemän jälkeen aamulla moottorisahan lauluun ja säntäsin tielle, ja siellä olikin jo metsurisetä sahansa kanssa tienvartta “siistimässä”. Kerroin pesästä, ja hän sanoi olevansa tietoinen ja että puu katkaistaan tuolta ylhäältä niin ei pesä mene. Arvelin hänelle ystävällisesti, että taitaa se kuitenkin häiritä pikkuisen niiden tinttien hautomista, että josko voisi kuukaudella lykätä koivun kaatoa…

“No kyllähän me voijaan lykätä, mutta koriauto on jo tulossa, maksatko sinä sitten sen viissataa?”

Ja saha lauloi. Menin aamukahville soittelemaan kunnan väkeä läpi.
Vähän myöhemmin yksi kunnan virkamiehistä meni puun kaatoa katsomaan. Kertoi, että “siellä kuulema on linnunpesä”. Vastaus: “Ai, eihän me tiedetty. No, kai me sitten lopetetaan tähän”.

Koivusta on jäljellä kymmenmetrinen, kädetön torso. Tinteistä ei jälkeäkään. Mitenhän ne munat?

Laiton abortti, kaiken ne teknisen äijät osaa.

Siirry kommentoimaan kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.