VIHREÄ VERKKO

VIHREILLÄ MAHTAVA KAMPANJAVIRE UUDELLAMAALLA

AjankohtaistaKannanotot – sunnuntaina 29. lokakuuta 2006 klo 11.09 – kirjoittanut Susanna Salokannel

Tiedotusvälineille 29.11.2006

Vihreiden puoluesihteeri Ari Heikkinen Pornaisissa:

VIHREILLÄ MAHTAVA KAMPANJAVIRE UUDELLAMAALLA

Puolueen pääteemoina ilmasto, perustulo ja köyhyyden torjuminen

Askolan, Mäntsälän, Pornaisten ja Pukkilan vihreät kokoontuivat Pornaisissa vuoden yrityksenä palkittuun Puutarhapäiväkotiin tiistaina ja saivat vieraakseen puoluesihteeri Ari Heikkisen.

- Paikallisen vihreän eduskuntavaaliehdokkaamme, Susanna Salokantelen, kampanja on ollut hyvässä vauhdissa jo pitkään, kiitteli Heikkinen Vihreä verkko ry:n syyskokouksessa Pornaisissa eilen.

-Vihreiden tavoitteena on lisätä uusmaalaisten edustajapaikat kuuteen nykyisistä viidestä. Vihreiden raikas ja ennakkoluuloton ote lapsiperheasioihin sekä syvällinen ympäristöasioiden tuntemus parantavat asemiamme suhteessa muihin puolueisiin, toteaa Salokannel.

Valtakunnallinen tavoite on nostaa Vihreiden kannatus 10%:iin. Pukkilassa kahden vuoden takaisissa kunnallisvaaleissa tavoite ylitettiin reippaasti noin 11 % kannatuksen turvin. Vihreiden tavoite eduskuntavaaleissa on kova, mutta realistinen. Mikäli tavoite saavutetaan, Vihreät nousevat neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ohi Vasemmistoliiton. Käytännössä tarvitaan 50 000 lisä-ääntä edellisiin vaaleihin nähden.

Vihreille keskeiset teemat näyttävät tulleen muidenkin puolueiden vaalikampanjoihin näkyvästi.

- On erityisen hienoa, että kaikki puolueet koettavat näyttää vihreää kylkeä. Se kielii suomalaisten ympäristötietoisista asenteista ja vihreiden aatteiden siirtymisestä osaksi normaalia elämää. Se on myös paras tunnustus pian 20 vuotta aktiivista työtä tehneille Vihreille, tuulettaa Heikkinen. Kun demarien Heinäluoma vasta unelmoi ilmastomuutoksen torjumisesta ja irtautumisesta öljyriippuvuudesta, Vihreillä on tarvittavat toimenpide-esitykset jo valmiina. Viikonloppuna myös Keskustan Vanhanen kertoi ilmastonmuutoksen torjumisen olevan vaalikeskusteluissa tärkeällä sijalla. Miksi johtavat hallituspuolueet eivät ole tällä vaalikaudella tehneet asialle yhtään mitään? Miksi strategiaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei ole valmisteltu?

Puolueita keskusteluttaa myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekä työelämän murroksen myötä kasvaneet pätkätyöläisten ongelmat.

-Vihreiden tavoitteena siintää perustulo, jolla tasataan toimeentulokuoppia työelämän epävarmuustilanteissa ja samalla varmistetaan kaikille ihmisille minimitoimeentulo automaattisesti.

Askeleena tuohon suuntaan on alle 1000 euron kuukausitulot vapautettava tuloverosta. Sosiaalista eriarvoistumista Vihreät torjuvat pienimpien tukien tasokorotuksella: yksinhuoltajat, opiskelijat, peruspäivärahalla olevat ja minimiäitiyspäivärahan tai pelkän kansaneläkkeen varassa elävät ovat jääneet jalkoihin muiden kansalaisryhmien vaurastuessa nousukauden aikana. Minimietuudet ovat häpeällisen alhaisia.

Siirry kommentoimaan kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

VIHREÄ VERKKO on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu